sunnuntai 17. marraskuuta 2013

hölläilyviikonloppu

Eilen aamupäivällä koottiin kimpsut ja kampsut ja suunnattiin kohti Jumboa. Oli ihana lähteä koko perheen voimin viettämään pientä hemmottelupäivää hyvän ruoan ja parhaan seuran merkeissä tietysti ;-) Linda on aivan täydellinen shoppailu- ja reissukaveri, viihtyy niin hienosti vaunuissaan. Parit tylsistyneet pikku itkut taisi matkan aikana päästä, mutta pieni kahvitauko ja tyttö syliin ihmettelemään menoa, niin kaikilla jälleen hymy huulilla! Itselle ei ollut tarkoitus ostaa kuin max. ihan pari juttua, ja pysyin hienosti suunnitelmassani.



Perus raidallinen pariisitar-paita 3/4 hihoilla Zarasta


Bik Bokissa oli -40% tarjous kaikista normaalihintaisista tuotteista, joten ei tarvinut kauaa harkita tätä ihanaa nilkkamittaista neulekaapua. Olin katsellut tätä netistä jo etukäteen, ja vähän päättänytkin, että tämän ostan, jos satun löytämään :-) 


Zarasta löysin myös nämä pirteän erilaiset pökät. Hieman vaihtelua niihin perus mustiin pillileggareihin/farkkuihin. 

Näiden lisäksi kävin vähän omilla teilläni, ja metsästin Paulille synttäri- sekä joululahjan. Tiesin aika tarkkaan, mitä ostaisin, joten sen kummemmin ei tarvinut turhia kaupoissa kierrellä. Synttärilahjan kohdalla tuli kuitenkin valinnan vaikeus kahden kappaleen välillä, että oli pakko pyytää herra itse valitsemaan lahjansa. Jälkeenpäin hieman harmittaa, sillä olisin valinnut itsekin just saman , minkä Pauli, mutta tulipahan ainakin varmuudella oikea. Kiusaksi pyysin lahjan pakettiin, joten Pauli saa vielä muutaman päivän kärvistellä malttamattomana :D Lähtiessä haettiin vielä mun pitkään himoitsemia susheja Hankosta. Lindan odotusaikana en syönyt, kuin pari kertaa sushia, kun en uskaltanut kieltolistalla olevan merilevän takia sitä kamalasti syödä.Taukoa oli siis kertynyt jo melkoisen kauan. Mua huvitti suunnattomasti, kun Paulikin tahtoi maistaa, vaikkei oikein tykkää kalasta. Tuohan vetäs mun kanssa 12 makilajitelman puoliksi, ja ilmoitti suostuvansa mun mukaan joskus sushiravintolaan syömään. Reissu oli ihanan onnistunut, ja aivot sai kyllä just sopivasti tuuletusta arjen pölyistä :-)




Tänään makoiltiin yöksyissä, syötiin aamupalat mukavasti sängyssä, ja lähdettiin vaihteeksi mun porukoiden ruokapöydän ääreen osingoille. Ilta me ajateltiin höllätä vähintään yhtä rennosti, kun tähänkin asti. 


En ollu pitkään aikaan syöny puuroa, joten maistui kyllä ekstrahyvältä! 


Löhöily buddy! 


Yritän aina blogin rinnalla kirjotella tapahtumia ylös kalenteriin. Paulo Coelhon kalenteria en kyllä vaihtaisi, niin kaunis ja toimiva!


Pysyköön äippä kasvottomana tänään, ei tarvitse kenenkään turhia traumatisoitua :D

Hyvää viikkoa hei!

-Trina



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti