tiistai 25. marraskuuta 2014

joulupukille:

joulupukille:

En osaa yhtään tehdä kollaaseja muilla ohjelmilla, kuin polyvorella, ja sieltä kun on valittavissa vain tiettyjä merkkejä, tiettyjä juttuja, niin tämä on tulos. Meidän neidin joululahjalista, mihin tuli kaikkea hömppää, mitä polyvoren kätköistä sain revittyä. 

Kun teen toivelahjalistoja, ne ovat suurimmaksi osaksi mulle itselleni, eikä niinkään muille neidin lahjoja pähkäileville, sillä tahdon, että lahjan ostajat saavat ostaa mielensä mukaan juuri sellaisen lahjan, kuin haluavat. Saatuja lahjoja en liiemmin täällä blogin puolella ole erikseen esitellyt, sillä en koe sitä mitenkään tarpeellisena. Muiden blogeista tykkään lukea postauksia, jotka koskevat lahjaideoita, sillä niistä nappaa mielellään itselleenkin korvan taakse aina jotain, mutta minä tyydyn väkertämään näitä listojani saatujen lahjojen esittelyn sijaan :-)


-Trina

Helsingistä mukaan tarttuneita

Pitkästä aikaa esittelyssä muutama suloisuus, jotka lähtivät mukaani eiliseltä Helsingin visiitiltäni. Kävin moikkaamassa ystävääni, joka silloin tällöin malttaa vierailla kotimaansakin puolella, ja samalla täytyi päästä hieman kaupoille :-)









Mun on Helsingin keskustassa käydessäni aina päästävä tiettyihin paikkoihin, ja yksi niistä on ehdottomasti COS. Kauniita vaatteita mielenkiintoisine leikkauksineen, ja laadukkaine materiaaleineen! Muistelinkin heiltä löytyvän myös lastenvaatteita, ja olisin varmaan lahdannut koko rekillisen ihanuuksia kotiin, jos vain olisi ollut kokoja jäljellä. 

Värikäskuosinen mekko, sekä tekstuuripintainen tunika pääsevät pukinkonttiin joulua odottelemaan, mutta Zarasta nappaamani keijukaismekko löytyi kuin tilauksesta tulevia ristiäisiä varten. Ihanan hempeä vaikka joulupyhiksikin. Itselleni löysin myös mekon Zarasta, mutta se saakoon vilahdella täällä vasta myöhemmin. 

Vielä olisi yksi joululahjaretki tehtävä pääkaupunkiseudun puolelle, sitä odotellessa :-)


-Trina

tiistai 18. marraskuuta 2014

Mitä kuuluu mulle?

Niin, ajattelin pistää ylös omia kuulumisianikin välillä. Turhan harvoin tulee nykyään mietittyä tarkemmin, mitä mulle itselleni kuuluu, ja miten voin. Tässä sitä on tullut vaan mentyä tukka putkella neidin syntymän jälkeen, sen kummemmin omiin mietteisiin pureutumatta. Kyllä me kotona Paulin kanssa puhutaan ja jutellaan paljonkin kaikesta, mutta varsinkin nyt töiden alettua on ollut vähemmän aikaa perheen kesken, eikä olla muistettu vaihtaa niin usein kuulumisia.


Täytyy myöntää, että töihin paluu oli tähän saumaan niin oikea ratkaisu. Meinasin hyppiä jo tapeteille, eikä elämä neljän seinän sisällä enää kauheasti napannut. Kerkesinhän olla kotona kuitenkin puolitoista vuotta! 

Käytiin paljon vaunuttelemassa ja kylillä, kun Linda oli ihan pieni, mutta pari viimeistä kuukautta ennen töihin paluuta oltiin pitkälti vaan kotona. Ihan sen takia, ettei tuo nakero viihtynyt, eikä viihdy edelleenkään rattaissa. Neidon pitäisi saada kävellä itse, mikä tarkoittaa sitä, että hipsutellaan pienin miniaskelin menemään, ja nyhdetään jokainen käden ulottuvilla oleva irtaimisto mukaan. Jos tuon pienen kanssa meinaa kaupoille rykäistä, niin ajoituksen on oltava just eikä melkein! Lenkitkin vähenivät huomattavasti, mutta tyydyttiin tutkailemaan omaa pihaa sen sijaan. Linda ei muuta halunnutkaan, kuin istua meidän kotipihan sepelillä kiviä pinoten ja ihmetellen. Yritä siinä nyt repiä huumoria, tuijottaen pari-kolme tuntia kivillä leikkivää lasta, joka hyvin itsepäisen itkun kera vastaa jokaiseen "kulta mentäisiinkö sisälle" - kehoitukseen. Selvä, istutaan vielä neljäskin tunti.


Kotona päivät käyvät hyvin nopeasti pitkiksi, ja pylly alkaa salakavalasti jymähtää kuuluisaan sohvan nurkkaan. Enitenhän se on itsestä kiinni, kuinka sen ajan kotona viettää, mutta voin ihan suorilta myöntää olevani sen verran saamaton ja laiska, etten ainakaan kotitöitä tehden päiviäni kuluttanut. Ihan perusjuttuja tein toki, pyöritin pyykkiä, astianpesukonetta, valmistin ruokaa, mutta suurimman osan ajasta tahdoin antaa Lindalle. Ajattelin, ja ajattelen yhä, että kaikki se, mikä minusta irtoaa, kuuluu neidille. Hän sen ensimmäisenä ansaitsee/tarvitsee Paulin ja itseni ohella. 
Typyn leikit ja kiinnostuksen kohteet olivat aika pitkälti parin minuutin välein vaihtuvia, eikä mun keskittymiskyvyllä aina paneuduttu ihan täysillä leikkien vietäviksi, ja koin välillä pitkästyväni. Neidillä oli muutamaan otteeseen jalassa roikkumis-kausi, mutta niistä selvittiin suht kivuttomasti tarpeeksi syliä,pusuja ja haleja antamalla. Aika intensiivistä kotoilua lapsen kanssa siis nuo viimeiset muutama kuukausi ennen typylin hoitoon lähtöä. 


Mistä päästäänkin näppärästi nykypäivään, näin lyhyen tiivistelmän jälkeen :"D 

Kun aloitin työt, puhkesin taas omaan tuttuun kukkaani. Olen elementissäni, ihmisten parissa, heitä auttaen ja palvellen. Rakastan työtäni, ja on ihanaa kuulla asiakkailta positiivisten palautteiden myötä sen myös näkyvän minusta. Saan höpötellä aikuisten ihmisten kanssa useita kertoja päivässä, nauraa ja iloita aivan mahtavien työkavereideni kanssa, ja näin ollen antaa kotona itsestäni paljon enemmän ja parempaa! Vaikka olenkin työpäivien jälkeen välillä väsähtänyt, jaksan olla huomattavasti enemmän läsnä Lindalle ne viimeiset tunnit ennen hänen nukkumaanmenoa. 


On niin monta seikkaa, jotka olisivat voineet vaikuttaa täysin päinvastoin meidän arkeen näin työn ja kotiarjen kanssa tasapainoillessa. 
Mikäli ei oltais löydetty Lindalle maailman parasta hoitotätiä, olisi hoitoaamut voineet olla pitkäänkin yhtä taistelua ja itkua, sekä mulla että neidillä. Tämähän olisi heijastunut jo mun työpäiviinkin melko voimakkaasti, sillä nyt kun kaikki sujuu, ei mun tarvitse olla yhtään huolissani koko päivänä typyn hyvinvoinnista. Oon todella murehtivainen, sekä empaattinen, ja tiedän, että olisin jäänyt vellomaan pahaan mieleen ja huonoihin fiiliksiin koko päiväksi, enkä olisi kyennyt olemaan töissä läsnä. 
Samoin, jos mulla ei olisi ollut valmiina työpaikkaa, mihin mennä, olisin ollut varmaan aivan kujalla. Nyt kun mulla oli paikka, mihin mennä, paikka, missä mut otettiin taas avosylin vastaan mitä ihanimpien naisten kera, en voi muuta kuin olla onnellinen. 

Töistä kotiin tullessa se onni vasta repeääkin, kun vastassa odottaa hymyilevä prinsessa, ja sen hymyilevän prinsessan isi. Se tunne pitää mua iloisena montakin päivää putkeen!

Tällaista mulle kuuluu, jos näitä mietteitä voi enää edes kuulumisiksi sanoa. Mä löysin itseni, ja onnellisemman minäni jälleen töihin paluun kautta, joten älkää olko äidit itsellenne liian ankaria, jos joku moittii aikaista töihinpaluutanne! Itse me sen paremmin tiedämme, koska on minkäkin elämänvaiheen vuoro :-)


-Trina

maanantai 17. marraskuuta 2014

pähkinöitä laululinnulle





Pähkinät ovat edelleen neidin suuri rakkaus. Niitä pitäisi saada syödä aivan liikaa päivässä, ja itkuhan siinä tulee, kun äiti sanoo ei enää. 

Linda osoittaa nykyään myös voimakkaammin kiintymystään tiettyihin leluihin, joista on tullut matkan varrella rakkaita. Kunnon rutistushaleja irtoaa myös meille vanhemmille enemmän kuin ennen. 

Mitä suloisimman kuuloista on myös se, kun pikkuneiti on alkanut lauleskelemaan. Spontaanisti hän lurittelee hentoisella äänellään laulun tai pari, ja hymyssä suin odottaa, että äiti yhtyy lauluun mukaan. 


-Trina

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

mummulassa








Isänpäiväsunnuntain mummulareissulta nappasin muutaman kuvasen. Tämän näköisiä sunnuntaisia höllikavereita meidän neidillä. Mummula on ihan uusi, juuri valmistunut upea talo, jota aina siellä käydessämme mielessäni ihailen. Ehkä vähän ääneenkin. Jouluna fiilistellään sitten kunnolla parin päivän edestä tätä uudenkarheaa luomusta, ja Lindan tädin ihanan punaista tukkaa!! 


-Trina

tiistai 11. marraskuuta 2014

tämmöstä täällä





Tiistai, mulla vapaapäivä, ja vaikka oonkin hieman kipeenä, niin jäi neitikin mun kanssa kotiin hengailemaan. Tai ei me oikeastaan mitään hengailtu, vaan käytiin mummun ja Satun kanssa kenkäostoksilla. Minin jalka on kolmessa kuukaudessa venynyt aivan omiin sfääreihin, eikä nykyiset kengät menneet enää jalkaan, kuin ihan nipin napin. 

Satu olikin jo eilen bongannut hyvästä alesta yhdet yksilöt, mutta koko oli epävarma. Intersporttiin siis, ja kenkiä kokeilemaan. Linda innostui kokeiltavia kenkiä enemmän isojen poikien Nikeistä, mutta suostui pienen maanittelun jälkeen sovittamaan oman kokoluokkansa popoja. Sinne jalkaanhan ne sujahtivat, 23-koon karvavuorelliset McKinleyt villasukankin kanssa, ja hintaa oli alen jälkeen huimat 30€!! Ei tarvinnut kauaa empiä siis. Näillä keleillä mennään tosin vielä kumppareilla, luulisin, vettä on satanut meinaan täällä nämä viime päivät.


-Trina

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

meidän isi

Meidän perheen iskä, Lindan iskä, on kyllä paras mahdollinen iskä Lindalle. 


Isi on  läsnä, hellittelee ja pusuttelee. Isi hoitaa hoitoonviemiset ja -hakemiset, isi syöttää, vaihtaa vaippoja, kylvettää ja kikatuttaa. 



Isi on paljon enemmän neidin kanssa, mitä itse tajuankaan, ja välillä harmittaa, etten aina osaa sitä arvostaa. Noilla kahdella vekkulilla on ihan omat juttunsa, mitä minä en aina ihan ymmärrä, ja niin kuuluukin olla. 


Meillä ei ole Lindan suhteen mitään jaettuja tehtäviä, isin ja äidin hoidettavia hommia, vaan kumpikin hoitaa tasapuolisesti kaikkea. ( Välillä saatan huijata vaipanvaihdon suhteen, että olen jo kertaalleen vaihtanut kakat, vaikken oikeasti olisikaan. Epäreilu minä ). 


Musta on niin hienoa, että isät osallistuvat nykypäivänä lastenhoitoon ja kotitöihin enemmän kuin ennen. Kiitos siitä ei aina ole ihan itsestään selvää, ainakaan meillä. Sorrun usein vähättelemään, tai ohjeistamaan, kuinka jonkun asian olisi voinut hoitaa vieläki paremmin. Asian, jonka tuo mies oli jo hienosti hoitanut, vaikkei olisi tarvinnut. Miksi, oi miksi? Kaikilla kun ei edes löydy sitä miestä talosta, joka helpottaisi arkea suuresti, etenkin lasten osalta. Pitäisi muistutella itselle useammin, kuinka kiitollinen saankaan olla jakaessani talon ja perheen Paulin kaltaisen miehen kanssa. Miehen, joka on mitä lempein, hymyilevin, tunteikkain, ja mitä parhain isä! 

Ihanaa isänpäivää meidän iskälle, papoille, sekä isopapoille, niin myös kaikille muillekin iseille! 


-Trina