perjantai 28. helmikuuta 2014

9kk

Taas olisi yksi kuukausi takana, ja pikkuneidillä elämänsä kymmenes kuukausi edessä. Jänniä aikoja on elelty, sillä kehitystä on tapahtunut taas melkoisesti.


Lindasta on kuoriutunut melkoinen mönkijä! Ryömiminen onnistuu tarpeen vaatiessa jo hyvinkin rivakasti, ja sohvalla/sylissä kiipeily on erityisen kivaa. Istumaan nouseminen sujuu kuin vanhalta tekijältä, ja mä kun luulin, ettei lapsi voi oppia varjelemaan päätään erinäisiltä kolhuilta muuten, kuin kantapään kautta! Linda osaa tosi hienosti ottaa päänsä huomioon laskeutuessaan istuma-asennosta takaisin maahan, vaikkei ole sen kummemmin osumaa ottanutkaan. Väsyneenä meno on kyllä hieman eri, eikä lapsi naama edellä matossa ole silloin uusi näky. Kaikki kielletyt paikat ovat tietenkin ne mielenkiintoisimmat, onneksi saatiin sentään piuhoja paremmin piiloon uuden tv-tason taakse. 


Tanssiminen on viety ihan uudelle levelille. Tyttö heiluu innoissaan musiikin tahdissa, varsinkin syöttötuolissa. Laulaminenkin on tullut viime aikoina kuvioihin, äitiinsä tullut siis. Mä olen ollut pienenä ahkera esiintyjä, ja musta on valehtelematta satoja kotivideoita, missä laulan ties mihin harjanvarsiin itse keksimiäni lauluja :D. Linda tykkää uusista puupalikoistaan. Niitä otetaan molempiin käsiin yksi, ja hakataan keskenään yhteen. Kaikki ääntä pitävät lelut ovat siis neidin mieleen. 


Kerhossa ollaan käyty joka viikko, ja siellä neiti viihtyy jo hienosti. Välillä käydään myös kyläilemässä vauvakavereiden luona. Olen todella mielissäni siitä, miten paljon ollaan pidetty yhteyttä ja treffailtu perhevalmennusryhmäläisten kanssa! En kuvitellut tällaista käyvän, mutta aivan superia, että näin on :-). 


Sormiruokailut on jääneet meillä tosi vähälle, ainakin toistaiseksi. Linda ei tunnu oikein välittävän edes suolaisista soseista, missä on palasia, ja maissinaksutkin löytävät tiensä lattialle. Eiköhän nuo tule kuitenkin sitten aikanaan meidänkin ruokavalioon, kun alkaa enempi kiinnostamaan. Muut ruoat tekevät onneksi hienosti kauppansa, ja lähes poikkeuksetta syödään lautanen tyhjäksi. 
Päiväunia mahtuu yhteen päivään 1-3, yöunista riippuen. Yöllä nakero heräilee edelleen 2-3 kertaa syömään. Toivoisin, että yösyötöt jo pian loppuisivat, olisi niin ihanaa nukkua edes 5 tuntia putkeen kunnon unta. 


Linda on oppinut myös vilkuttamaan ja havittelemaan käsillään juttuja. Niin suloista, kun toinen vilkuttaa isille moikat sen lähtiessä reeneihin!! Vaatekaupassa Linda nousi rattaissa istumaan, ja yritti saada käsillään kiinni vaatteista. Ei jäänyt kyllä epäselväksi neidin tyylitietoisuus ;-). Muutamia sanoja naksu on myös sanonut, mutta mä olen kyllä sitä ennen toistanut kyseistä sanaa aika monta kertaa. Tähän asti olen kuullut "hauva", "pupu" ja " äiti".  Hampaita tuli tämän kuukauden aikana kaksi, molempien olemassaolevien alahampaiden kummallekin puolen. Kyllä sitä kitinän syytä vieläkin ihmettelee, ennen kuin tajuaa sen johtuvan hampaista. Hampaiden pesu on ollut ihan mahdotonta kamppailua viimeiset kolme viikkoa, nyt alkaa vihdoin näkyä valoa tän tunnelin päässä :D. 
Meillä asuu siis kaikinpuolon rauhallinen ja aurinkoinen pikku tyllerö, vaikka ei täälläkään oman temperamentin ja tahdon puuskilta olla vältytty. 





-Trina



maanantai 24. helmikuuta 2014

24/2/14

Viime viikolla ihmettelin, kun Linda istua tönötti keskellä olkkarin mattoa, että olinko muka ajatuksissani jättänyt neidin sinne yksin istumaan. Enpä ollut en, sillä pikkuinen oppi sen aivan itse. Nyt täällä noustaan istumaan hyvinkin rivakkaan tahtiin, ja kellahdetaan välillä takaisin vaakatasoon huilimaan. Kai mun on vaan hyväksyttävä, että kohta saan olla joka paikassa samaan aikaan vahtimassa ( ellei joku ole sattumoisin keksinyt kloonauslaitetta?).









Lajittelin kaikki Lindalle pieneksi menneet vaatteet jemmaan, enkä edes muistanut, että ne tosiaan olivatkin niin minikokoisia. Siellä ne odottaa tulevia pikkusisaruksia. Saattaa kyllä mennä tovi, ennen kuin pääsevät taas käyttöön :-). 




-Trina


perjantai 21. helmikuuta 2014

Kasarmilla

Käytiin tänään todistamassa mun veljen valaa Hennalassa. Olihan se kieltämättä vaikuttavan näköistä, kun parisataa jannua armeijanvihreissä marssi samassa tahdissa. Meille tuli täytenä yllätyksenä, että Riku palkittiin pataljoonan parhaana sotilaana! Oon kyllä niin ylpeä tuosta meijän kurkkusalaatista <3. Iloa tähän päivään toivat myös vauvauutiset perhetuttaviltamme. Heidän perheensä kasvoi tänä aamuna yhdellä suloisella prinsessalla, onneksi olkoon!!













Näihin vihreisiin tunnelmiin! :-)


-Trina


keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Äitiydestä

Se, että saan kutsua itseäni äidiksi, on yksi mahtavimmista asioista, mitä tiedän. Äitiys on mulle kunnia-asia, ja tahtoisinkin jakaa hieman omaa näkemystäni aiheesta. 

Kun sain tietää odottavani vauvaa, olin samalla onnesta sekaisin, sekä peloissani. Tiesin tahtovani lapsia nuorena, mutta epävarmuus siitä, pystyisinkö kantamaan niin suurta vastuuta toisesta, täysin minusta riippuvaisesta elämästä oli todella pelottavaa. Yritin valmistaa itseäni tulevaa varten, kunnes ymmärsin, etten mitenkään pysty valmistautumaan sellaiseen, mistä itsellä ei ollut mitään käsitystä. Tämän tajutessani päätin, etten murehtisi ja stressaisi, vaan nauttisin raskaudesta päivä kerrallaan, ja kun vauva-arki koittaisi, mietittäisiin sitä vasta silloin. Odotusaikani oli hyvin helppo, mitä nyt muutamaan otteeseen tein tuttavuutta työpaikan vessanpöntön kanssa. Aamupahoinvoinnit eivät onneksi vaivanneet kauaa, ja loppuraskauden minusta, ikuisesta hätähousu-hötkyilijästä kuoriutui mitä tyynein ja rauhallisin. Ainoa, mikä mua harmitti, oli ne inhottavat katseet julkisilla paikoilla liikkuessani. En ymmärtänyt ollenkaan, miksi edes sain sellaisia osakseni, sillä enhän sentään mikään ennenkuulumattoman nuori äiti ole. No, alkuharmistusten jälkeen jätin tuollaiset aivan omaan arvoonsa. 


Pelkäsin lähestyvää synnytystä, mutta olo alkoi tuntua loppua kohden sen verran tukalalta, että pelot kyllä unohtuivat. Mitään supistusten tapaistakaan mulla ei ollut, ennen kuin vasta itse synnytyspäivänä, ja aamulla niihin herätessäni kyllä tiesin, että tänään tapahtuisi! En nyt sen kummemmin kerro synnytyksestäni, muuta kuin sen, että se oli mielestäni aika helppo. Voin myöhemmin kirjoittaa synnytyskokemuksestani ihan oman postauksen, jos sieltä löytyy halukkaita lukijoita. 

Lindan vihdoin tullessa masun tälle puolen, multa meni kauan tajuta, että olin todella jo synnyttänyt. Osastolta mulle jäi todella positiiviset muistot, vaikka neuvoja erilaisiin asioihin olisinkin näin jälkeen päin ajateltuna kaivannut. Kotiin päästyämme olin tohkeissani, elämä perheenä voisi vihdoin alkaa. 
Ensimmäisen kuukauden aikana tunteet, mitä koin, olivat niin suuria, etteivät ne pysyneet millään mun sisällä. Itkin milloin onnesta ja ylpeydestä, milloin siitä, etten kyennyt epparihaavan aiheuttamilta kivuilta mihinkään. Tuijottelin Lindaa vuorokauden ympäri, enkä voinut lopettaa. Mitä jos pikkuinen olisi mennyt rikki sillä aikaa, kun katsoin johonkin muualle. Tunteet seilasivat, mutta onnellisempi en ollut koskaan ollut. Kaikki oli mennyt niin hyvin, etten olisi voinut toivoa parempaa. Sama jatkuu vielä tänäkin päivänä. Voin vain todeta, että päivä kerrallaan- tekniikka on täällä edelleen käytössä, ja toimii meillä loistavasti. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten helppoa vauva-arki onkaan kaikkiin niihin mun luuloihin verrattuna. Saan olla todella kiitollinen siitä, miten hienosti meillä on kaikki mennyt, eikä kummempia mutkia ole matkassa toistaiseksi ollut. 


Törmään edelleen aina silloin tällöin noihin ilkeämielisiin päästä varpaisiin- tuijotuksiin kylillä, enkä osaa sanoa miksi. Ainoa syy, mikä mun mieleen tulee, on kateus. Kateus mistä? En tosiaan tiedä! Mun mielestä varsinkin Suomessa äidit ruotivat toisiaan aivan säädyttömän julmasti. Itse odottaisin enemmänkin tukea ja hyväksyntää toisilta äideiltä, sillä kaikki varmasti tietävät, kuinka tärkeää on saada tuntea itsensä hyväksi, etenkin hyväksytyksi. Kaikki äidit ovat mielestäni parhaita vanhempia omille lapsilleen, ja kaikilla meillä on omat tapamme toimia lastemme kanssa, ja kasvattaa heitä. Se, että naapurin Maijalla ei ole makaronilaatikossa munamaitoa, tai se, että Terttu lähtee töihin vauvan ollessa 6kk, ei tee kummastakaan huonoa äitiä. Jos minulla sattuu olemaan joku tapa, minkä teen lapseni kanssa toisin, kuin joku muu, ei heti tarkoita, että toimisin väärin. Tapoja on monia, jotta kaikki löytäisivät itselleen sopivan. Valitettavan usein kuitenkin tuomitsemme toisiamme tällaisista poikkeavuuksista. Jokainen äiti on varmasti jossakin määrin epävarma, se kuuluu mielestäni asiaan. Kyseenalaistan itsekin monesti tekemisiäni, vaikka tietäisin sen olevan täysin turhaa. Tätä tapahtuisi ehkä vähemmän, jos niiltä muutamilta lajitovereilta jäisi kulman kurtistelut väliin. Miten olisi kannustava hymy sen sijaan? 



Äitinä oleminen on meidän naisien etuoikeus, iästä, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta, taikka parisuhdetilanteesta riippumatta. Miksemme siis voisi vaan nauttia siitä täysin rinnoin, ja jättää arvostelut syrjään. Iloittaisiin yhdessä lapsistamme, ja niistä ylpeyden hetkistä, mitä koemme lapsiemme kehittyessä. Luulisin tämän olevan kaikille antoisampaa kuin käytös, joka saa jonkun äidin tuntemaan itsensä huonoksi tai epävarmaksi. Minä, 22-vuotias nuori nainen, yhden lapsen äiti, sekä yhden upean miehen avovaimo, yritän täten itse parhaani mukaan jakaa positiivista äiti-energiaa ympärilleni, mitenkäs te muut? Menikö suu mutruun tätä lukiessa? :-) 




-Trina




lauantai 15. helmikuuta 2014

Ystävänpäivä

Myönnän, mä olen varsinkin äidiksi tulon jälkeen ollut todella huono pitämään ystäviin yhteyttä! Puhelimen olemassaolokin unohtuu harva se hetki, joten nämä kaksi asiaa yhdistämällä voitte vaan kuvitella, kuinka mun lähimmäiset ovat jo varmaan unohtaneet kokonaan mun olemassaoloni. Jokaisen päivän tulisi mun mielestä olla ystävyyden, sekä rakkauden suhteen yhtä tärkeä, mutta onneksi on ystävänpäivä, jolloin me hövelimmätkin tapaukset heräämme hetkeksi muistelemaan lämmöllä ystäviämme! Siispä anteeksi rakkaat ystävät, etten ole suonut teille tarpeeksi aikaa kuluneen vuoden aikana, ja kiitos, että voin silti luottaa teidän yhä olevan siellä mua varten <3. Suuret halit ja pusut kaikille teille! 



Heti aamusta sain heittää hymyn korviin, kun aamupalalle istahtaessa huomasin pöydällä kököttävän mukin, joka ei kyllä kuulunut meidän vakkarikalustoon. Pauli oli teetättänyt Ifolorilla mulle lahjaksi mukin, missä oli kuvat meistä kaikista! Kyllä tuo osaa olla aika hellyyttävä. Päivällä käytiin mun äidin ja äidin tädin kanssa ystävänpäivälounaalla, ja tulin sitten kotiin leipomaan Paulille yllätysherkkuja. Halusin soveltaa hieman tutuksi ja turvalliseksi muodostunutta kuppikakkuohjetta lisäämällä joukkoon valkosuklaa palasia, sekä kinuskisydämen. Voin kertoa, ettei niistä 15:sta ole jäljellä, kuin kaksi ;-). Ruoaksi tein lehtipihvit ristikkoperunoiden ja maustevoin kera. Masut turvonneina köllittiin sohvalla katsoen mitäpä muutakaan kuin Valentine´s day- elokuvaa. Sopivan siirappinen ystävänpäivä siis. 



Toivottavasti muillakin oli mieluisa ystipäivä!




-Trina





torstai 13. helmikuuta 2014

Happy

Tää biisi on jäänyt useammin kuin kerran soimaan mun päähän, enkä ihmettele, onhan tää aivan älyttömän hyväntuulinen ralli.




Meikäläinen jatkaa täällä päiväänsä vähän liiankin leveällä hymyllä, tehkääpä tekin samoin :-)





-Trina



tiistai 11. helmikuuta 2014

Bilder

Nyt olis pitkästä aikaa pelkkien kuvien vuoro! Koti on kokenut hieman muutoksia sisustukseltaan, ja ai että, kun tykkään :-) Vielä kun sais koottua viimosetkin huonekalut, niin avot. Lupaan, että meidän kodista on tulossa enemmänkin kuvamateriaalia tänne blogin puolelle. 

 














Hymyä alkaneeseen viikkoon :-)




-Trina



torstai 6. helmikuuta 2014

univaikeuksia ja kirpparilöytöjä

Meillä on ollut nukkumisten osalta aika kehno viikko. Mulla ei oo meinannut uni tulla millään, vaikka olisin kuinka väsynyt, ja sit kun viimein pääsen untenmaille, herää Linda syömään tai itkeskelemään. Linda on nukkunut paljon katkonaisemmin, liekö taas hampaiden vika. Kerhot jäi tältä viikolta väliin, mutta sinne ehtii onneksi taas ensi viikolla.
Linda on tykännyt kerhoilusta todella paljon, ja uskaltaa jäädä jo hetkeksi ilman mua muiden vauveleiden kanssa leikkimään :-). Ryömimisen saralla ollaan edistytty melkoisesti. Kaiken kiinnostavan perässä mennään tuhatta ja sataa kielloista huolimatta. Ei-sanaa ei meillä ainakaan vielä ymmärretä. Pidemmittä puheitta, tässä olis hyvinkin sekalaista kuvamateriaalia tältä viikolta.





Käytiin kirppiksellä äitin kanssa, ja olin ihan yllättynyt, että löysin jotain ostettavaa. Yleensä meen kirppareille tosi toiveikkaana, mutta joudun lähtemään leuka rinnassa, tyhjin käsin. Tällä kertaa kävi toisin. Toi leopardiparka oli vaan jotain niin rumaa, että se oli jo hieno :D Hintaa ei ollut kuin vaivaiset 8e, joten pakkohan se oli raahata kotiin. Pienellä tuunauksella siitä saa vielä kelpo rotsin! Lindalle ostin varastoon tosi reilun kokoisen pastellinsinisen villapaidan, ja itselle vielä ruskean tekonahkapussukan. 

 Kaappi huutaa täydennystä.



Äidin pieni apulainen imurin varressa ;-) Taas on menty sellasta kyytiä eteen päin, että ihan sukkakin tippunut matkan varrelle. 


Mummun ja Lindan leikkituokio. 


Ihanaa, huomenna on jo perjantai! Viikonloppuna on tiedossa box lacrossea ja kauan odotettu ikea reissu :-)



-Trina