tiistai 10. kesäkuuta 2014

12kk - katsaus

Olin jo ihan unohtaa Lindan 1v - kehityskatsauksen. Tämä jääköönkin sitten viimeiseksi laatuaan, sillä vuoden ikäisestä eteenpäin lapsen kehitys alkaa olla jo niin eri mittakaavassa, mitä tämän ensimmäisen vuoden sisällä.


Rutiinit on meillä edelleen sellainen asia, missä mulla olisi petrattavaa. Kesällä eletään tosin sen verran spontaanimmin ja säästä riippuen, ettei kyllä mitään tiukkoja aikatauluja kannata väsäillä. Aamurutiinit, ruokailut ja iltatoimet ovat meillä joka päivä samaan aikaan, ja mun mielestä se riittää. Päiväunia Linda nukkuu joskus yhdet, toisinaan taas kahdet päivässä. Hellesäät ja poskihampaiden tulo ovat selvästi aiheuttaneet neidissä levottomuutta, sekä väsymystä, ja  nukahtaminen on ollut hieman haasteellisempaa. 


Linda on alkanut syömään samoja ruokia meidän aikuisten kanssa, eikä sen koommin ole purkkiruoat/soseet maistuneet. Vaihtelevalla menestyksellä tosin maistellaan uusiakin juttuja, eikä kaikki ole aina neidin mieleen. Kanasta Linda tykkää, mutta jauheliha ei mennyt sitten millään alas. Juusto on herkuista parasta, samoin aamupalaksi nautittu turkkilainen jogurtti, johon ollaan sekoitettu nyt hedelmäsoseiden sijaan Valion luonto+ mangojogua. Toi jogurtti maistuu jopa mulle, joka ei niin makujogurteista välitä, suosittelen!! Korvikemaidon sekaan olen jo jonkin aikaa sekoittanut rasvatonta maitoa, määrää pikkuhiljaa nostaen. Mitään reaktioita ei toistaiseksi ole tullut, mitä nyt pienen aineenvaihdunta ollut kaikista muutoksista johtuen hieman hitaammanpuoleinen. 

Linda juo hienosti itse nokkamukista, ja ollaan kovasti harjoiteltu syömään itse lusikalla. Linda luovuttaa hieman liian helpolla, ja heittäytyy nopeasti avuttomaksi ( mistäköhän lie oppinut... ). Tällöin yritetään vielä yhdessä, ja opetellaan, ettei kaiken tarvitse onnistua heti. 


Kävelemään Linda ei ole vielä ilman tukea lähtenyt. Taaperokärryt ovat olleet kovassa käytössä, ja niitä neiti työntää mielellään. Tukea vasten pitäisi seistä koko ajan, ja kaikki irtaimisto tuoleilta ja sohvalta löytyy lattialta neidin siivoamisen jälkeen. Lehtikoria tyhjennetään ja täytetään myös usein. Tyttö on kova tutkimaan ympäristöään, ja kaikkia tavaroita pitäisi saada näperöidä. 

Mitat 1v-neuvolassa:

74,2cm 
8,4kg
45,7cm pipo

Kaikki kolme rokotusta otettiin yllättävän iisisti vastaan. Kiinni pitäminen oli se kaikkein epämieluisin juttu, mutta kun piikit oli pistetty, ei enää harmittanut pätkääkään. Mitään oireita Lindalle ei tuosta MPR-rokotteesta tullut, ja hyvä niin.



Lindan eniten käyttämä sana on kakka. Kaikki, mitä hän osoittaa on kakkaa. Jokainen käsiin saatu esine täytyy tuoda heti näytille, ja nimetään ne yhdessä. Anteliaisuus on edelleen kova juttu, kaikkea, mitä tyty syö tai pitelee käsissään, täytyy tarjota myös muille. Meillä myös vilkutellaan ja taputetaan usein. 

Lukeminen/kirjojen katselu, soivilla leluilla leikkiminen ja soittaminen, sekä legot ovat mieleistä puuhaa. Kokeiltiin yksi päivä värittää mun vanhaa värityskirjaa, ja Linda kyllä tykkäsi piirrellä puukynillä viivoja paperiin. Välillä kynät eksyivät myös suuhun.

Ulkona käydään joka päivä, ellei ole tällainen sadepäivä, niinkuin tänään. Puistoja tässä lähistöllä on monia, ja keinumisesta neiti pitää suunnattomasti. Rannalla käydessä vesi oli vielä sen verran kylmää, etten uskaltanut uittaa Lindan varpaita vedessä, mutta viimeistään Kreetalla päästään uiskentelemaan. 

Vähän kyllä jänskättää, miten meidän matka taaperon kanssa menee! Eihän meillä ole matkalaukkujakaan vielä hankittuna!! :D 


-Trina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti