lauantai 23. elokuuta 2014

lauantain pohdiskelut / palautekerjäystä


Miksi tekstin tuottaminen on mulle välillä liiankin hankalaa täällä blogin puolella?

Miksi en voisi vain skipata kirjoittamista, ja laittaa tänne muistiin kaikkia ihania kuvia neidistä?

Voisinhan minä, mutta olisi varmaan kiva siellä ruudun toisella puolella lukeakin jotain kuviin liittyvää.



Miksi mietin lukijoiden näkökulmasta, kun itselleni, läheisille, tuttaville, sekä Lindalle tätä blogia pidän?

Ajattelen varmaan liikaa muiden mielipiteitä, etten vaan vahingossakaan pahoittaisi kenenkään mieltä, saati olisi liian tylsä pelkkine kuvallisine blogeineni. 


Mutta asiahan on se, että tämä on minun blogi, eikä kenenkään muun. Minä päätän, mitä täällä julkaisen, ja mitä en. Pidän kuvista, ja se myös näkyy. Tykkään itse blogeista, joissa on paljon hyvälaatuisia kuvia, päiväkirjamaisia kuulumisia, sekä välillä hieman syvällisempiäkin pohdintoja. Ehkä se näkyy myös täällä mun blogissa, vaikken kuvien laadussa olekaan isompien blogien tasolla. 

Olisi kiva kuulla, mitä mieltä te siellä ruudun toisella puolella olette? Ehkä en sitten miettisi niin paljoa kaikkea hönöä, vaikkei tarvitsisi miettiä muutenkaan. Olen vain niin hönö, mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi? 

Joten avatkaa ihmeessä verbaalinen sana-arkkunne, ja kertokaa! Tahdon kuulla!! :-)


-Trina


4 kommenttia:

  1. blogisi on hiukan tylsä. olet rikas ja ostelet kalliita lastenvaatteita, pintaliidäntää.
    kuka oikeasti olet, syvällisempää tekstiä kiitos :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos palautteestasi!
    Tästä olen itsekin aivan samaa mieltä, mutta oman syvällisemmän puolen tuominen paremmin esille blogitekstien kautta on hankalampaa, mitä luulisi :-)! Itse kun tietää olevansa kuka on, eikä voi kuin arvailla, millaisen kuvan muut saavat itsestä blogin kautta. Helposti unohtaa, ettei lukijat välttämättä tunne minua, eivätkä tiedä minusta mitään. Yritän petrata, ja tuoda syvällisempiäkin pohdintoja enemmän mukaan!

    VastaaPoista
  3. Näin on hyvä :) ihanaa tarinaa ja kuvia !

    VastaaPoista