apina avovaimo

Ensimmäinen vapaa viikonloppu töihin paluun jälkeen, ja olisi kyllä aika katsoa peiliin. Sen sijaan, että oltais nautittu kolmistaan yhteisestä ajasta, päätin minä olla aivan jäätävän paska motkottaja. 

Mun niska-hartiaseutu on suhteellisen herkästi jumiutuvaa tyyppiä, ja paluu seisomatyön pariin teki kyllä tällä erää temppunsa ( ei sillä, että yrittäisin uskotella käytökseni olevan ok, ja laittaa sitä minkään piikkiin ). Jonkinlaista reaktiota osasin kyllä odottaakin, mutta en nyt ehkä ihan näin karua. Pari viime päivää mun yläkropassa on tuntunut siltä, kuin sen ympärillä olisi tiukasti puristavia vanteita. Hermot ovat pinteessä, lihakset aivan tukossa. Päätä ei säre, mutta sitä kiertävä vanne puristaa ja kiristää niin tiukasti, että se tuntuu melkein pahemmalta kuin itse päänsärky ( ja mä olen sentään kärsinyt migreenistä alle kouluikäisestä asti ). Fyysinen kiristyksen tunne on vallannut myös mun mielen. Kiristää, ärsyttää, ketuttaa. Niin suunnattomasti, ettei mitään tolkkua. En ole osannut kuin tiuskia, puhua törkyrumasti, ja olla mahdollisimman vmäinen! Mies raukka, kaikki sympatia sinulle, for real. 

Aina, kun syljen ulos näitä juttuja, iskee helpotus. Samalla häpeä. Miksi mun pitää aina sortua tähän samaan kaavaan? Vaikka kuinka yrittäisin pitkittää pinnaa, kärvistellä lyhyiden hermojeni kanssa, ja puhua ennen, kuin räin naamalle, kompastun omaan tyhmyyteeni, ja teen samat virheet kerta toisensa jälkeen. Omat käytöksen kompastuskivet ovat olleet pitkään tiukassa syynissä, ja parannusta on tapahtunut paljon, silti joitain asioita on todella hankalaa muuttaa. Välillä tuntuu, ettei se kovinkaan yritys riitä. Onhan meissä kaikissa omat vikamme, ja ehkä niiden tiedostaminen on jo yksi voitto sinänsä. Voitokkaampaa olisi tietty seurata vika - sen tiedostaminen - vian korjaaminen- kaavaa, kuin tätä nykyistä! 

Pari vapaapäivää viikonlopun jatkeeksi ei kyllä todellakaan ole nyt pahitteeksi. Saan rauhassa kerätä itseni, jumpata hartiani kuntoon, ja antaa itselleni anteeksi. Yhteisiä vapaapäiviä tulee kyllä vielä. 

p.s. oon sentään onnistunut ottamaan pari nättiä kuvaa myrskyn keskellä :"D 

p.p.s. vaaleansininen tunika on onnistunein kirpparilöytö hetkeen! 

-Trina