kodin tarina

Kesällä 2012 tehtiin Paulin kanssa iso päätös meidän tulevasta asumismuodosta. Oltiin pyöritelty mielessä omakotitalo-asumista jo jonkin aikaa, ja kerettiin me täytellä yhdet tonttihakemus paperitkin. Tonttia ei meille sillä kertaa irronnut, ihan hyvä niin. 

Olen koko elämäni asunut omakotitalossa, lukioaikaa lukuunottamatta. Tuolloin äidilläni oli viihtyisä kolmio Möysässä, jonka jaoimme keskenämme. En tykännyt kerrostaloasumisesta sitten yhtään. Kaikki äänet naapuriasunnoista raikasivat paperinohuiden seinien lävitse, eikä meillä valitettavasti sattunut olemaan ne kaikkein hiljaisimmat naapurit. Kesällä ei voinutkaan heittäytyä rennosti nurmikolle ottamaan aurinkoa, vaan piti lampsia lähellä sijaitsevalle rannalle ruskettumaan, eikä suihkussa kehdannut piipitystä kovempaa tulkita niitä radion ykköshittejä. Oma rauha puuttui täysin.

Mun ollessa Espanjassa ( helmi-huhti/12 ) viimeisellä työharjoittelujaksollani Pauli oli katsellut netistä omakotitaloja, ja laittanut mun sähköpostiin yhdestä potentiaalisesta kuvat pohjapiirustuksia myöten. Katsoin vähän mietiskellen kuvia, että näinköhän tuo olisi meidän tuleva koti, ja kehoitin Paulia käymään asuntonäytössä. Niinhän nuo olivat sitten tehneet isänsä kanssa. Mun harjoittelu oli ihan loppusuoralla, ja olin tulossa pian takaisin Suomeen. Päätettiin siis, että käydään vielä yhdessä katsomassa taloa.

Suomeen tultuani kipitimme välittäjän kanssa tutustumaan mahdolliseen tulevaan kotiimme. Hetken aikaa katseltuamme olin täysin vakuuttunut. Vaikka talosta huokui hieman liikaakin perinteisen rintamamiestalon iäkkyyttä, pystyin kuvittelemaan meidät sinne asumaan. Ei meillä tainnut kauaa nokat tuhista, kun kotiin päästyämme lähetettiin sähköpostilla tarjous välittäjälle. Odoteltiin muutama päivä aika jännän äärellä, sillä meijän tarjous oli pienempi, mitä pyydetty summa. Musta tuntui koko ajan tosi varmalta sen suhteen, että saataisiin se talo, ja siihen tuntemukseen kannatti luottaa, sillä niinhän siinä sitten kävi! 100 neliön vanha rintamamiestalo 15 min. matkan päässä keskustasta, ihanan idyllisellä alueella oli nyt meidän! Ei sitä fiilistä pysty sanoin kuvailemaan, miltä silloin tuntui, ja miltä tuntuu edelleen :-)

Remontti täällä ei edelleenkään ole täysin valmis, mutta koska vanhoissa taloissa olisi valmista? Aina kyllä keksii jotain uudistettavaa :D En edes uskalla ajatella niitä rahasummia, mitä meiltä olisi tähän taloon uponnut, ellei mun isä olisi rehkinyt täällä niska limassa kuin mikäkin remonttitaikuri. Osallistujia on ollut toki muitakin, kiitos vaan kaikille kovasti. Alusta asti ollaan viihdytty täällä todella hyvin. Täällä on hyvä olla, rauhallista, kotoisaa, kaikkea sitä, mitä kodilta vaadinkin. Koen olevani enemmän kuin onnekas saadessani näinkin nuorena elää omassa omakotitalossa, mahtavan miehen ja mahtavan lapsen kanssa, mahtavien ihmisten ympärillä.

Kuvia valmiista kodista tulee varmasti vielä näkymään täällä blogin puolella aikanaan :-) Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa!

-Trina